Tällä kertaa näkymä lakaisi pitkin Markku Laamasen surrealistisia töitä. Hänen teoksissaan esiintyi hyvin monessa toistuva pyöreä muoto sekä vahva viiva.
Työt todella pitivät minut koko ajan kiinni itsessään, aina ensimmäisestä siihen viimeiseen. Unenomainen ja mielikuvituksellinen tyyli olivat toteutettu todella hienosti ja taito, joka taiteilijalla on hyppysissään on jotain todella uskomatonta. Pastelliliiduilla tehdyt työt olivat äärimmäisen upeasti tehtyjä. Uskon, että saatoin löytää uuden suosikkitaiteilijani.
Ajatuksia kaappaan…
Teos: Alkemisti
Pöllö, lintu, rääk, rääk.
Pullo, pikari, piikki, veri.
Kuolema, pistos, kipu, auh.
Vesi, kupla, heijastus, lampunhenki.
Mystinen savu, leijuu, leijuu.
Ruoho, värit, sekoitus, viivat.
Häikäistyn, aukko, tuprutus, tuprutus.
Aura, viiva, sininen, valuu, valuu.
Poksahtaa, odottaa, kärsii ja kärsii, tuskaa.
Pelokas, avunpyyntö, silmä, sirittää.
Puhetta, puhetta, ääni, melu, aaaa.
Kiemurtelee, hälvenee, juttelee.
Vuosi 2012, menneisyys, puhetta taas.
Räiskitty, levitetty, harkittu, vannottu.
Kirjoittaisinko taas runon?
Lista, pimeys, päällekkäin puhuvat ihmiset.
Kaatuvat rivit, pölinää, pölinää.
Koukku, kaarre, paljastus.
Leviää, kastelee, sotkee, pois, pois.
Kiire, ahdistus, nopeasti, pakota.
Vielä yy-kaa-koo-nee-vii, viisi riviä tilaa.
Kasvu, lakastuu, murtuu, pakkanen.
Halla, peittyy ja peittää.
Maatuu, kova maa, valonlähde.
Tarinoidaan…
Teos: Punainen Keppi
Ahdistun. Ne lähestyvät. Katselen ympärilleni, mutta en löydä mistään sopivaa koloa, piilopaikkaa. Vieressäni makoilevat kivet tärisevät vihollisten askelten voimasta. Kaikki sisälläni, kaikki ajatukseni kaatuvat. Aivoni viestittävät aivan jotain muuta kuin olisi tarpeen ja hyödyllistä. Keskity! huudan itselleni vavahtuakseni. Kurkistan taakseni ja päätän kadota yön pimeyteen. Mutta palaanko sieltä enää? Muistaako kukaan enää minua? Kiskooko kukaan minua enää takaisin valoon, turvaan? Päätän ottaa sen riskin, että maailmastani tulisi ikuisiksi ajoiksi pelkkää mustaa ja hiljaisuutta. Sulaudun varjoihin antaen niille vallan ja hallinnan. Tunnen niiden tummien lonkeroiden kietoutuvan vartaloni ympärille ja vetävän minut syvyyksiin. Kaikki hiljenee. En kuule enää vihollisten askeleita, en piipittävää lintua.
Huhuu, kuiskaan pimeyteen. Odotan, odotan ja odotan. Vastaukseksi saan vain hiljaisuuden loputtoman ujelluksen. Olen tyrmässä.
“Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään.”
— Stedman Graham
“I have sometimes been wildly, despairingly, acutely miserable, but through it all I still know quite certainly that just to be alive is a grand thing.“
— Agatha Christie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti