Saimme tehtäväksi kierrellä ympäri koulua, ulko- ja sisätiloissa, ja napsia erilaisia kuvia iPadeilla koulumme “rumista puolista”. Ajatukseen saimme innoituksen Yöryhmältä ja heidän ideastaan kuvata heidän näkökulmastaan Mikkelin rumia puolia.
maanantai 13. tammikuuta 2014
29.10.2013 Ajatuksia Mikkelin taidemuseossa
Näyttely: Markku Laamanen - Piirustuksia ja maalauksia
Ajatuksia kaappaan…
Tällä kertaa näkymä lakaisi pitkin Markku Laamasen surrealistisia töitä. Hänen teoksissaan esiintyi hyvin monessa toistuva pyöreä muoto sekä vahva viiva.
Työt todella pitivät minut koko ajan kiinni itsessään, aina ensimmäisestä siihen viimeiseen. Unenomainen ja mielikuvituksellinen tyyli olivat toteutettu todella hienosti ja taito, joka taiteilijalla on hyppysissään on jotain todella uskomatonta. Pastelliliiduilla tehdyt työt olivat äärimmäisen upeasti tehtyjä. Uskon, että saatoin löytää uuden suosikkitaiteilijani.
Ajatuksia kaappaan…
Teos: Alkemisti
Pöllö, lintu, rääk, rääk.
Pullo, pikari, piikki, veri.
Kuolema, pistos, kipu, auh.
Vesi, kupla, heijastus, lampunhenki.
Mystinen savu, leijuu, leijuu.
Ruoho, värit, sekoitus, viivat.
Häikäistyn, aukko, tuprutus, tuprutus.
Aura, viiva, sininen, valuu, valuu.
Poksahtaa, odottaa, kärsii ja kärsii, tuskaa.
Pelokas, avunpyyntö, silmä, sirittää.
Puhetta, puhetta, ääni, melu, aaaa.
Kiemurtelee, hälvenee, juttelee.
Vuosi 2012, menneisyys, puhetta taas.
Räiskitty, levitetty, harkittu, vannottu.
Kirjoittaisinko taas runon?
Lista, pimeys, päällekkäin puhuvat ihmiset.
Kaatuvat rivit, pölinää, pölinää.
Koukku, kaarre, paljastus.
Leviää, kastelee, sotkee, pois, pois.
Kiire, ahdistus, nopeasti, pakota.
Vielä yy-kaa-koo-nee-vii, viisi riviä tilaa.
Kasvu, lakastuu, murtuu, pakkanen.
Halla, peittyy ja peittää.
Maatuu, kova maa, valonlähde.
Tarinoidaan…
Teos: Punainen Keppi
Ahdistun. Ne lähestyvät. Katselen ympärilleni, mutta en löydä mistään sopivaa koloa, piilopaikkaa. Vieressäni makoilevat kivet tärisevät vihollisten askelten voimasta. Kaikki sisälläni, kaikki ajatukseni kaatuvat. Aivoni viestittävät aivan jotain muuta kuin olisi tarpeen ja hyödyllistä. Keskity! huudan itselleni vavahtuakseni. Kurkistan taakseni ja päätän kadota yön pimeyteen. Mutta palaanko sieltä enää? Muistaako kukaan enää minua? Kiskooko kukaan minua enää takaisin valoon, turvaan? Päätän ottaa sen riskin, että maailmastani tulisi ikuisiksi ajoiksi pelkkää mustaa ja hiljaisuutta. Sulaudun varjoihin antaen niille vallan ja hallinnan. Tunnen niiden tummien lonkeroiden kietoutuvan vartaloni ympärille ja vetävän minut syvyyksiin. Kaikki hiljenee. En kuule enää vihollisten askeleita, en piipittävää lintua.
Huhuu, kuiskaan pimeyteen. Odotan, odotan ja odotan. Vastaukseksi saan vain hiljaisuuden loputtoman ujelluksen. Olen tyrmässä.
“Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään.”
— Stedman Graham
“I have sometimes been wildly, despairingly, acutely miserable, but through it all I still know quite certainly that just to be alive is a grand thing.“
— Agatha Christie
1.10.2013 Kulissien takana Yöryhmä
Näyttely: Yöryhmä 175
Wäkewän nurkat ja mahdolliset pölyt kurkittu toistamiseen. Kävimme siis mediaryhmän kanssa uudelleen katsomassa Wäkewän tarjontaa. Tällä kertaa näyttelyn virkaa ajoi Yöryhmä 175, jossa esiteltiin Mikkelin kaupungin niin sanottuja epäkohtia. Tällä kertaa tilat olivat täyttyneet Yöryhmän ottamista valokuvista ja karkkihampurilaisista tehdyistä suolenpätkistä. Osa kuvista olivat omaan silmääni todella hienoja, osa taas ei niinkään.
(Kaikkien kuvien nimet ovat itse itseni keksimiä johtuen siitä, että en niiden oikeita nimiä tiedä.)
Teos: Naisvuoren näköalatorni
Taiteilijat: Yöryhmä
Kuvassa valo heijastuu kauniisti Naisvuoren näköalatorniin, joka koreilee kärsineen näköisenä patsaan takana. Kuvassa oleva asioiden päällekkäisyys ja värien kontrasti saavat minun mielenkiintoni ja kiinnostukseni syttymään. Etualalla oleva hyvinkin tumma patsas ja taustalla oleileva vaalea näköalatorni luovat valokuvaan kivan tunnelman.
Pitkään jouduin miettimään itsekkin, että mistä kohti kyseinen kuva on otettu, kun ei tuo patsas kovinkaan tutulle alkuun näyttänyt. Voisin omakohtaisesti todeta, että kun kuitenkin tarkoituksena näyttelyssä oli kuvata Mikkelin kaupungin epäkohtia, tässä työssä on epäonnistuttu. Mielestäni tämä on oikein taiteellinen ja hienosti otettu kuva, johon näköalatornin kulahtanut ulkonäkö luo sen viimeisen kirsikan kakun päälle.
Teos: Hiidenkirnu
Taiteiljat: Yöryhmä
Muistelen taiteilijoiden kertoneen, että tämän työn epäkodan piilevän siinä missä kyseinen paikka sijaitsee. Tämä kyseinen kuvassa oleva hiidenkirnu oleilee siis keskellä työmaata tai jonkinlaista tehdasaluetta, jos en ihan väärin muista.
Kuva herättää minussa ehkä jonkinlaista ristiriitaisuutta. Toisaalta, kun katselen sitä se on hyvin moniulotteinen ja ajatuksia herättävä, mutta taas toisaalta se on mielestäni yksinkertaisesti hyvin ruma. En näe kuvassa mitään kaunista tai jotain mikä saisi ihailuni.
“...Olisit oikeassa, jos tyhmyys olisi henkistä heikkoutta. Mutta valitettavasti se on kauhistuttava voima, se on kallio, joka vankkumatta seisoo, vaikka kokonainen järkevyyden meri heittää aaltojaan sen otsaa vasten.”
- Johann Nestroy
Teos: Kaksi rakennusta
Taiteilijat: Yöryhmä
Kuvassa on taka-alalla yksi nykyaikaisempi talo sekä etu-alalla hyvinkin vanha ja ränsistynyt rakennus. Rakennukset sijaitsevat hieman ehkä peltomaisella alueella, jossa ei paljoakaan muita rakennuksia ja taloja näy. Tausta ja pohja, jolla talo ja puurakennus ovat on hyvin pelkistetty.
Mielenkiintoni tarrautuu hyvinkin epätavalliseen ympäristöön, jossa talo sijaitsee. Ei myöskään heti ajattelisi, että tuollainen puurakennus sijaitsee noinkin nykyaikaisen talon pihapiirissä.
Valokuva on myös otettu hyvin mielenkiintoisesta kulmasta, jonka seurauksena kuvaan jää vähän niin kuin kysymysmerkki. Mitä puurakennuksen takaa löytyy?
“Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan.”
— Romain Rolland
17.9.2013 Ensi askeleet Wäkewän portailla
Näyttely: Love & Death
Aamulla suunnattiin mediaryhmän kanssa kohti Studio Wäkewää, Kirsimaria Törönen-Ripatin pyhää olinpaikkaa. Tila oli täynnä valokuvia ja silmääni pisti välittömästi seinällä koreileva suuri akryylimaalaus. Sen kahlitsevat värit kuljettivat katsetta aina vaaleanpunaisesta leidistä aina takana seisovaan kaupunkiin. Suurimman ihailuni kohteeksi päätyi kuitenkin todella taitavasti toteutettu ja otettu valokuva päivänkakkarasta. Myös ns. rakkauden kuutiot ja hämmennystä herättävä valokuva naisesta, joka katsoo peiliin saivat mielenkiintoni heräämään.
(Kaikkien kuvien nimet ovat itse itseni keksimiä johtuen siitä, että en niiden oikeita nimiä tiedä.)
Teos: Päivänkakkara
Taiteilija: Sami Funke
Kuvassa on hämyisen tarkka tunnelma. Teoksen suuri ja puoleensavetävä päivänkakkara erottuu tummaa taustaa vasten hyvin tahdikkaasti.
Kun pysähdyn miettimään ja ajattelemaan kuvaa oloni on ihasteleva ja katseeni pysähtyy teokseen. Napattuaan mielenkiintoni se saa aikani ja tarkastelen kuvaa tarkasti käyden läpi jokaisen yksityiskohdan. Se on pehmeä, mutta silti hyvin pysäyttävä.
Teos: Rakkauden kuutiot
Taiteilija: Brenda Bircher-Jiménez
Edessäni on päällekkäin pinottuja kuutioita, joista saa kukin rakentaa oman rakkaustarinansa. Kuutioissa on eläimen sydämiä, jotka ovat milloin minkäkin runnomisen kohteeksi joutuneet sekä muita hyvistä kuvakulmista kuvattuja esineitä.
Tunnelma kuutioissa on vangitseva. Se herättää katsojassaan halua käännellä ja väännellä niitä ja tarkastelemaan jokaisen yksityiskohdan. Katsellessani kuutioissa olevia eläimen sydämiä inhon väreet läpäiset minut. Kuitenkin kääntäessäni katseeni muihin valokuvattuihin esineisiin ihailen niiden tarkkuutta samalla, kun ajattelen kaikkea sitä kekseliäisyyttä, joka taiteilijalla on hallussaan.
Kaiken kaikkiaan kuutioiden idea on minusta aivan loistava: nerokas ja sytyttävä.
Teos: Peiliin katsova nainen
Taiteilija: Juhana Moisander
Valokuvassa nainen katselee itseään peilistä, josta heijastuu kuva myös pääkallon ja mustan kaavun omaavasta ns. “tunkeilijasta”. Teoksessa olevan naisen valkoinen vaate luo tasapainoa muutoin hyvin tummalle ja kenties jopa synkälle kuvalle.
Kuva herättää itselleni hyvin tyhjän ja hämmentävän mielentilan herätellen samalla paljon kysymyksiä: Eikö nainen näe takanaan olevaa “tunkeilijaa”? Miten on saatu luotua tila, jossa on saatu herätettyä valolla täydellisin rajauksin vain ne asiat, jotka halutaan?
Tilaa:
Kommentit (Atom)